PK-Lehti
TI
7.9.2010
P�iv�n s��
Ankkuri
 

7.6.2010 22:00

Taas tasapeli

MYPA-KuPS (1-1) Aurinkoinen ilta sai yli 1300 katsojaa Saviniemeen.

MYPA oli vaikeuksissa vartin verran pelin alussa. Pallo pyöri vääjäämättömästi kotijoukkueen kenttäpuoliskolla ja KuPS hankki viisi kulmapotkua ensimmäisten peliminuuttien aikana.
Vieraiden maalivahti Joonas Pöntinen ja Pele Koljonen kolhivat toisiaan palloa tavoitellessaan ensimmäisen puoliajan lopulla. Pöntinen joutui jättämään kentän.
Toinen puolikas alkoi kotijoukkueelle iloisissa merkeissä. Heti ensimmäisellä minuutilla Konsta Hietanen pääsi tykittämään 18 metristä vasurillaan ja Vilhunen joutui kaivamaan pallon selkänsä takaa.
KuPS sai tasoituksen pelin loppuvaiheilla, kun Pietari Holopainen puski Mikko Ilon vaparin MYPA:n puolustajien välistä verkkoon.
Pisteen jaettiin jo totuttuun tapaan.


KuPS:n maalintekijä Pietari Holopainen taustallaan ensimmäisen maalinsa MYPA:ssa laukonut Konsta Hietanen.


Juho Nykänen nyt keltaisessa pelipaidassa entisellä kotistadionillaan.


Joonas Pöntisen näppien pitävyyttä koetellaan.


Joonas Pöntinen ja Pele Koljonen kolhivat toisiaan ensimmäisen puoliajan lopulla.


Konstan vasuri on puhunut ja pian on pallo maalissa.


Maxim Votinovilla oli useita maalipaikkoja.


MYPA hätyytteli kuopiolaisten maalia ahkeraan, mutta heikolla menestyksellä.


Antti Okkonen ja Raphael Udah kävivät väkevää kamppailua keskikentällä.

Saviniemen auringosta nautti Pekka Vainio.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kouvolankatu 21, 45100 KOUVOLA Avoinna: ma-pe klo 8.30-16.00 Lauantaisin suljettu. Puhelin: (05) 7530 500 (vaihde) Telefax: (05) 7530 555 (myynti ja toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)pklehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.