PK-Lehti
TI
7.9.2010
P�iv�n s��
Ankkuri
 

29.7.2010 09:00

Venäjän savut kiusaavat astmaatikkoja

Herkimmät ihmiset saavat  oireita Venäjän maastopaloista kulkeutuvista savuista. Palot ovat heikentäneet Suomen ilmanlaatua jo viime päivien ajan. Ilmatieteen laitoksen arvion mukaan ilmanlaatu on heikoimmillaan tänään torstaina. Esimerkiksi Kotkassa ja Haminassa ilma oli siniharmaana savusta torstaiaamuna.
 – Ilmanlaatu laskee jopa huonoksi varsinkin itäosissa maata. Metsä- ja maastopalot sijaitsevat kuitenkin sen verran kaukana Suomesta, ettei savusta ole terveydelle suurempaa haittaa. Vuoden 2006 kaltaista ilmanlaadun huonontumista ei ole luvassa, rauhoittelee päivystävä meteorologi Ari-Juhani Punkka.
 Venäjällä neljä vuotta sitten riehuneista maastopaloista Suomeen kulkeutuneet savut aiheuttivat oireita erityisesti astmaatikoille.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUS:n keuhkosairauksien ja allergologian erikoislääkärin Hilkka Viitasen mukaan saasteet haittasivat potilaita selvästi.
 
Ongelmia sydänsairaille
 
Metsäpalojen pienhiukkaset voivat lisätä sekä sydän- että keuhkopotilaiden oireita. Myös pienet lapset sekä vanhukset oirehtivat. Epäpuhtaudet voivat aiheuttaa yskää, nuhaa, hengenahdistusta, hengityselinten tulehdus- ja ärsytysoireita ja astmaoireiden pahenemista.
 Riskiryhmiin kuuluvat voivat välttää kaasuille altistumista pysyttelemällä sisätiloissa ovet ja ikkunat suljettuina.
 – Ulkona kannattaa välttää fyysistä rasitusta, koska siinä vetää haitallista savua enemmän sisäänsä kuin levossa. Asiallisesta lääkityksestä täytyy pitää kiinni myös lomalla, Viitanen ohjeistaa.

UP/Petra Sneck
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 10 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kouvolankatu 21, 45100 KOUVOLA Avoinna: ma-pe klo 8.30-16.00 Lauantaisin suljettu. Puhelin: (05) 7530 500 (vaihde) Telefax: (05) 7530 555 (myynti ja toimitus) Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)pklehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.