yeezy350find
PK-Lehti
MA
24.9.2018
P�iv�n s��
Ankkuri
 

24.7.2018 00:00

Närpiäiset tekevät tilannekomiikkaa lapsille

VIIKON KASVO Jassoo on Minna Kivelälle luonnerooli. Närpiäiset esiintyvät Lasten Meripäivillä perjantaina kello 11 ja 15 Toivo Pekkasen koulun salissa.

Kuka ja mikä olet?
–Närpiäinen nimeltä Jassoo eli Minna Kivelä, 49, freelancer-näyttelijä, koomikko ja ohjaaja Helsingistä.

Mitä olioita Pikku Kakkosesta ja musiikkiteatteri Kapsakistä tutut närpiäiset ovat?
–He ovat Ikimetsässä asuva heimo. Niitä ei ole määritelty sen tarkemmin. Sen salaisuuden voin kuitenkin paljastaa, että närpiäiset saavat nimensä sen mukaan, mitä heidän syntymänsä jälkeen on lausuttu ääneen. Minulla se on ollut ”jassoo” ja Noora Peltokukalla, että se näyttää ”joltakulta”.

Draama syntyy, kun vastakohtaiset persoonat omaavat närpiäiset joutuvat jakamaan saman sienitalon keskenään?

–Kyllä teeveessä. Näyttämöversiossa närpiäiset matkustavat Sisämaahan syntymäpäiville ja ovat eri mieltä matkan kulusta. Ideana on tehdä lapsille suunnattua tilannekomiikkaa, joka kumpuaa hahmojen erilaisuudesta. Riitelystä huolimatta närpiäiset löytävät aina lopulta yhteisen sävelen. Ajatuksena on, että erilaiset ihmisetkin voivat tulla toimeen keskenään, vaikka välillä riidellään kunhan lopulta sovitaan.

Jassoo ei stressaa asioita toisin kuin Joltakulta. Miten paljon Jassoo muistuttaa omaa persoonaasi?

–Paljon. Olen kaaoksen ystävä. Esimerkiksi työpöytääni ei voi siivota, koska muuten en löytäisi siitä enää mitään.

Kuinka päädyit teatterialalle?

–Opiskelin Helsingin Ammattikorkeakoulussa teatteri-ilmaisun ohjaajaksi. Halusin alan opettajaksi, mutta käytännön työ vei mennessään näyttelemisen ja ohjaamisen puolelle.

Onko Kotka entuudestaan tuttu paikka?

–Olin siellä kuvatussa Keisarikunta-elokuvassa. Viime vuoden Pestoomarkkinoilla olin keikalla ja viime talvena Kotkan Komediapäivillä Halun viemää -esityksessä. Olen käynyt kerran Meripäivilläkin. Viehättävä kaupunki.

Missä muodossa nautit kulttuurista?
–Käyn näyttelyissä, teatteriesityksissä ja elokuvissa. Seuraan myös drag- ja burleski-skeneä, koska teen myös itse näitä taidemuotoja.

Mikä ei naurata?
–”Komiikka” lapsiin kohdistuvasta väkivallasta.

Kuinka rentoudut?
–Tapaamalla ystäviä, tekemällä kotitöitä, lukemalla naistenlehtiä, katsomalla Emmerdalea ja matkustelemalla.

Kenet haluaisit tavata?

–Tutkimusmatkailija Helinä Rautavaaran ja toimittaja Tabe Slioorin. He eivät piitanneet aikansa normeista, vaan elivät sellaista elämää kuin halusivat.

Mottosi elämässä?
–Elämä pitää ottaa vakavasti, mutta ei pidä elää vakavasti.
Veli-Pekka Kelloniemi
Närpiäiset Lasten Meripäivillä perjantaina kello 11 ja 15 Toivo Pekkasen koulun salissa.
Lue uusin numero Ilmoita tekstarilla Lisää uutiskuva Ilmoita tehokkaammin
Mediakorttiin on tiivistetty kaikki ilmoitusasiakkaan tarvitsema tieto seikkaperäisesti. Mediakortista löytyvät myös jakelulevikkiä ja yhteyshenkilöitä koskevat tiedot. Mediakortin lukemiseen tai tulostamiseen tarvitset ilmaisen pdf-ohjelman.
Voit lähettää kaupunkilehteemme mielipiteen tai rivi-ilmoituksen tekstiviestinä. 160 merkin mielipideviesti maksaa 0,95 euroa. Rivi-ilmoituksen hinta on 12 euroa. Palvelu toimii DNA:n, Elisan, Kolumbuksen, Saunalahden ja Soneran liittymissä.
Kolari, kyläjuhla, hauska sattumus? Onko sinulla mielessäsi hyvä juttuvinkki? Ota yhteyttä meihin, niin katsotaan yhdessä, olisiko ideasta ainesta pienemmäksi tai vähän isommaksikin jutuksi. Parhaat juttuvinkit palkitaan!
Askarruttaako sinua joku lehteemme liittyvä asia? Haluatko antaa toimitukselle tai ilmoitusmyynnille palautetta? Etkö tiedä mihin osastolle pyyntösi osoittaisit? Käytä silloin tätä kätevää palautelomaketta.
Käyntiosoite: Kouvolankatu 21, 45100 KOUVOLA Avoinna: ma-ti klo 8.30-16, lauantaisin suljettu Puhelin: (05) 7530 500 (vaihde)
Sähköpostit: etunimi.sukunimi(at)pklehti.fi Verkkojulkaisun päätoimittaja: Petri Piipari.
Sivustomme käyttää evästeitä.